top of page

Tapahtumarikas vuosi 2021 reiningissä

Suomalaisen reiningin osalta kulunut vuosi 2021 on ollut koronapandemian mukanaan tuomista haasteista huolimatta tapahtumarikas ja mukaan on mahtunut sekä upeaa menestystä että myös vastoinkäymisiä.

Kotimainen kilpailukausi 2021 oli vilkas ja reiningratsukot starttasivat kiitettävän aktiivisesti NRHA-, NRHA Finland -, AQHA- ja SRL -luokissa. Kaikkiaan kotimaisia startteja kertyi kauden aikana viidessä eri kilpailuissa järjestetyissä reiningluokissa lähes 200.


Erityisen iloisia voimme olla nuorison noususta kotimaassa: Nuoret jaksoivat kiertää pohjoisesta etelään ja toisin päin kisakokemuksen ja voitonnälän vuoksi. Huikeaa seurata näiden lahjakkaiden nuorten työskentelyä ja kehitystä, heistä kuullaan vielä.


Vuoden 2021 kohokohta kotimaassa

Vuoden selväksi kohokohdaksi nousivat ensimmäistä kertaa kolmen vuoden tauon jälkeen järjestetyt reiningin suomenmestaruuskisat. Tapahtumapaikka Kärppälän Ratsutila Sastamalassa tarjosi kaksipäiväisille arvokisoille loistavat puitteet. Seniorien SM-kullan voitti Elena Wuorimaa hevosella One Last Nite. Hopealle sijoittui Kari Vepsä (GK Puro Pepp) ja pronssille Maria Astikainen (Antarismartin).


Tapahtumassa kisattiin ensimmäistä kertaa myös reiningin nuorten lajimestaruudesta, voiton jakoivat tasapistein Hanna Hendolin (Chic Ruf Enterprise) ja Lumi Robins (Wimps Lil Prize). Pronssimitalin nappasi ensimmäistä kauttaan kansallisella tasolla kisannut Eemil Porola (Guntinius).


Kansainvälisiä saavutuksia

Pandemiasta huolimatta muutama suomalainen reiningratsukko uskaltautui myös ulkomaille menestyen hienosti myös kansainvälisillä kisakentillä. Heinäkuussa Tanskassa järjestetyissä NRHA EM-kisoissa Maria Astikainen ja hevosensa Antarismartin voittivat hienosti kultaa NRHA Rookie Professional -mestaruusluokassa. Suomalaismenestys jatkui, kun Elena Wuorimaa ja One Last Nite nappasivat samoissa kisoissa pronssia NRHA Limited Non Pro -mestaruusluokassa.


Lokakuussa Ruotsin September Rundown -kisoissa Elena Wuorimaa ja One Last Nite ottivat kakkossijan NRHA Scandinavian Derby Non Pro L4 ja Limited Non Pro L2 -luokissa. Elena ehti vielä valtameren taakse marraskuussa Oklahoma Cityssä järjestettyyn NRHA Futurity -tapahtumaan, jossa kisasi hevosellaan Gunners Doll Lena tasaista tulosta.


Kuva: Tomi Wuorimaa, NRHA Futurity Oklahoma


Monen reinerin mielestä pieni takaisku koettiin 17.11.2021, kun FEI:n yleiskokouksessa tehtiin päätös reiningin FEI-statuksen poistamisesta. Päätös ei tullut yllätyksenä, ja se tehtiin vuosia jatkuneiden FEI:n ja NRHA:n välisten yhteistyöneuvottelujen kariuduttua. Jatkossa FEI ei siis järjestä reiningin kansainvälisiä arvokilpailuja (EM/MM), mutta tukee paikallisjärjestöjen jatkamista lajin parissa.


Tulevan vuoden suunnitelmia

NRHA katto-organisaatio selvittää parhaillaan mahdollisuuksiaan vastata jatkossa kansainvälisten reiningin arvokisojen järjestämisestä. NRHA Finlandin tavoitteena tulevalle vuodelle on koota harrastajia ja kilpailijoita enemmän yhteen, sekä tavoitella uusia jäseniä lajin pariin. Jäsenmäärän ja tapahtumiin osallistumisten lisääntyessä, lajin tunnettuus lisääntyy, jolloin toivottavasti voimme panostaa jatkossa myös maamme kansainväliseen kärkeen. Tehdään yhdessä ensi vuodesta huikea!


Toivotamme kaikille reinereille perheineen terveyttä, menestystä ja kisaintoa vuoteen 2022!
85 views0 comments
bottom of page